Voiko tuotekuva herättää tunteita?

Kajo Taidejäätelö – luovaa tuotekuvausta ja herkullisia ideoita

Entä jos tuotekuva olisi muutakin kuin kauniisti valaistu tuote? Jos se saisi pysähtymään, ihmettelemään, hymyilemään tai vaikka himoitsemaan jäätelöä?

Kajo Taidejäätelölle olen saanut toteuttaa useita erilaisia tuotekuvauksia ja Reels-videoita. Ja täytyy sanoa, että jäätelön kuvaaminen on aika maukasta hommaa. Tuotteitahan on tietenkin pakko maistella kuvausten lomassa!

Tällä kertaa sain asiakkaalta vapaat kädet toteuttaa jotakin hieman erilaista.

Tuotekuvausta, jossa saa hullutella

Ideoita syntyy kaikkialla. Seuraan Instagramissa paljon eri alojen luovia tekijöitä, ja välillä jokin kiinnostava toteutus jää mieleen muhimaan.

En ajattele, että jokaisen idean pitäisi syntyä tyhjästä. Inspiraatiota voi ammentaa ympäriltä ja jalostaa siitä jotakin aivan omanlaista asiakkaan tuotteelle.

Näissä Kajon jäätelö kuvauksissa ideat kehittyivät myös tekemisen aikana. Nostelin esiin erilaisia taustoja ja rekvisiittaa, kokeilin sommitelmia ja rakentelin kuva toisensa jälkeen uusia kokonaisuuksia.

Juuri tällaisesta tuotekuvauksesta nautin valtavasti!

Kun saa kokeilla, yhdistellä ja vähän hullutellakin, tuotekuvauksesta tulee parhaimmillaan melkein taiteen tekemistä.

Persoonalliset tuotekuvat jäävät mieleen

Tuotekuvan tehtävä ei ole aina vain esitellä tuotetta mahdollisimman selkeästi. Joskus sillä voidaan rakentaa tunnelmaa, herättää uteliaisuutta ja tuoda esiin brändin persoonallisuutta.

Värit, valaistus, rekvisiitta ja sommittelu voivat tehdä tavallisestakin tuotteesta kiinnostavan visuaalisen elämyksen.

Kajo jäätelön kuvauksissa pääsin leikittelemään juuri näillä asioilla.

Ja tällaisia kuvauksia haluan tehdä lisää!

Kaipaatko tuotteellesi vähän erilaisia kuvia?

Toteutan tuotekuvauksia ja lyhyitä tuotevideoita yrityksille Oulussa sekä muualla Suomessa.

Jos sinulla on kiinnostava tuote ja haluat sille persoonallisia, rohkeita tai vähän hullutteleviakin kuvia, suunnitellaan yhdessä jotakin, joka jää mieleen.

Tutustu tuotekuvaukseen

Näitä lisää, pliis!