Mainosvideo uudelle tuotteelle

Mainosfilmi - Stope

– Voisitko näyttää vihaisemmalta?

– Oon aina niin hyvällä tuulella, että on vaikea näyttää vihaiselta, tuumaa Lauri Karppinen kuvauksissa.

Mainosvideossa haluttiin korostaa asiakkaan ongelmaa ja tuoda ongelmaan helpotus. Tämän pohjalta ideoimme videon käsikirjoituksen.  Asiakas oli valinnut kuvauslokaatiot ja pukeutunut sovittuun lookiin kuvauksia varten. Saavuimme kuvauspäivän aamuna vanhaan halliin, jossa teimme viime hetken valintoja tarkasta kuvauspaikasta. Inspiroiduin vastavalosta, joka tulvi valtoimenaan hallin oven ikkunasta. Halusimme halliin pölyisen ja likaisen tunnelman. Pöllyyttäminen vastavaloon näkyy mainiosti kuvassa. Saimme aikaan elokuvamaista kuvaa, jonka tuottamisesta pidän.

Malli oli valmistautunut huolellisesti ja sopi täydellisesti miljööseen. Lauri ja Topias Karppisen kanssa oli erittäin helppoa työskennellä, he olivat varanneet koko päivän aikaa kuvauksia varten. Aina kun nähdään vaivaa, keskitytään ja varataan tekemiselle aikaa, syntyy jotain hyvää ja kaunista.

Kysy tarjous mainosvideosta!