"Parasta näyttelemistä on se kun lopettaa näyttelemisen."

Talotuki laajentaa Rovaniemelle

Talotuki laajensi toimintaansa Rovaniemelle. He halusivat tehdä näyttävän videon, jotta rovaniemeläiset huomaisivat heidän tulonsa. Päärooleissa olivat Talotuen Harri ja tunnettu näyttelijä Risto Tuorila.

Videon suunnitteluvaiheessa asiakkaalla oli toive, että Harri lähtisi Oulun juna-asemalta junalla kohti Rovaniemeä. Heitin puoleksi huumorilla, että voisiko asemalla olla joku kiinnostava henkilö, esimerkiksi ukko vuolemassa puu-ukkoja. Asiakas tarttui ideaan, ja sen jälkeen pyörimme puu-ukkojen ympärillä.

Mistä komeat puu-ukot? Löysin taiteilijan Jussi Valtakarin, hän asuu Taivalkoskella. Kävimme miesystäväni kanssa hakemassa ukkoja kuvauksia varten. Saimme samalla vierailla Jussin ateljeessa, ihastella hänen ja hänen vaimonsa lahjakkuutta.

Videon tarina on hieman mystinen, ja sellaiseksi sen halusimme jäävän. Ukon elämäntarkoitus tai matkan päämäärä jää hieman epäselväksi. Tärkeää oli se, millaiseksi näiden kahden ihmisen kohtaaminen muodostuu. Harri on ihmisläheinen, rohkea ja ennakkoluuloton, avoin sekä avulias. Hän edustaa Talotuen ukkoja, sellaisia he ovat. Videon pituus hieman jännitti meitä, mutta joskus pitkäkin video on toimiva.

Kuvauspäivä oli erittäin mielenkiintoinen ja opettavainen. Oli hienoa saada tehdä työtä kokeneen näyttelijän kanssa. Kokeneemmilta oppii aina jotain uutta. ”Parasta näyttelemistä on kun lopettaa näyttelemisen”, sanoi Risto Tuorila.

Tässä videossa teimme yhteistyötä Jukka Sorsan (äänimies) kanssa ensimmäistä kertaa. Senkin vuoksi kuvauskeikka oli erilainen ja opettavainen.

Video on saanut paljon huomiota ja hyvää palautetta! Jatkoa odotellessa…